Hymyä hän ei tavoita leikkiessään
elämän kanssa sairasta kurupiiloa.
Huutaa järvelle tuskissaan, ei edes kuiskausta
vastaukseksi saa.
Kahta ystäväänsä tuijottaa, hän
ymmärtää, näille avautua ei saa.
Eivät ymmärrä tanssia terien, eivät
tarkoitusta kyynelten
ei ymmärrä itsekään.
Mustat silmät peilista heijastaa, kun tulevaisuus
katseesta katoaa.
Ei näe huomista, ei muista eilistä.
Etsien pelkkää hiljaisuutta saa jälleen huomata,
ettei sielläkään ole turvallista olla.
Uneen haluaa vajota, jotta voi
todellisuudelta karata.
Illuusio kestää kauniin hetken.
Hän on vain tyttö odottaen soittoa, vaikka tietää,
ei todellakaan aio vastata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti