mun mieli on tyhjä sanoista, enkä mä tiedä enää kuinka keskustelu aloitetaan

huudan vittu ja lähden pihalle

olispa jo kortti, kaikki ois helpompaa

ei tarvitsis olla näin paljon täällä missä ei ole mitään

tuijotan kelloa ja toivon olevan yö, jotta voisin nukahtaa tuntematta syyllisyyttä ajasta 

mä en muista miltä tuntui tehdä ja sanoa asiat tunteella

oon täysin eksynyt, vaikka tiedän missä seison

Mä oon yksin!

Kuuntelen samoja biisejä uudelleen ja uudelleen.
Odotan öisin auringon nousua ja aamun valkenemista.
Katson twilighteja jo neljättä kertaa läpi viikon sisällä. 
Yritän nukkua päivisin mahdollisimman pitkään.
Hereillä ollessani olen sisällä.
Toivon pääseväni vain tupakalle.
Valehtelen niille joille en edes haluaisi.
Enkä pysty olemaan samassa huoneessa hänen kanssaan. 
Mikään ei ole niinkuin haluaisin.

Käperryn sinun kainaloon

Haen varjostasi suojaa

Itken itkuni rintaasi vasten

Tunnen ettet huomaa

En saa selkoa tuulistasi

Sinä puhallat toiseen suuntaan

Mokoma - Punamultaa

Lomalle viikon päästä. Neljä päivää ja ehkä silloin voin luovuttaa ja antaa viimein periksi itselleni ja lupauksille joita ne sinisilmäiset hölmöt uskoivat. Mä odotan, että pääsen sitten takaisin kotiin, mutta pelkään. Luovutanko mä täysin? Huudan ihan sama ja annan mennä ilman rajoja? Mikä mua estää, kuka vetää viivat joiden sisällä pysyn? Ei kukaan, mun pitäisi tehdä se itse - ja se on pelottavinta, koska mulla ei ole aikomustakaan siihen. 

Ennen sitä, mun pitää piilottaa vanhat arvet heiltä, joiden ei kuulu niitä nähdä. Ja se tulee jo olemaan oma haasteensa.

Tähän vereni lasketaan

Pisara kerrallaan uhrataan

Kauneinkin kukka vielä kuihtuu

Suurinkin runko halkeaa

Ei kasva vilja, sato kuivuu

Se on punamultaa

Niin monta päivää aivan hiljaista
sä et soita
et laita viestiä
miksei se vois olla sun tapaista
niin ei tarvitsis huolestua ei ihmetellä
vaikka mä koitan tavoittaa sua
vastaat nopeesti
kaikki on hyvin
ja lähdet paikalta
eilen sä tulit vielä kysymään
ja puhuit muutaman lauseen verran
mutta mä en osannut taaskaan
vastata niinkuin pitäisi
käytin yhden nauravan 
sanoin tylysti nukahtavani pystyyn
niinkuin kaikki olisi hetkessä taas muuttunut
vaikka ei, sä poistut paikalta
ja ehkä syy onkin mussa
ehkä mä puhun liikaa vaikken oikein avaa suutanikaan

I'll take the shot for you

I'll be the shield for you

needless to say

I'll stand in your way

I'll take the shot for you

The Rasmus - Shot

Vittuilen sulle jokaisessa lauseessa
vaikka sä puhut yrityksistäs
tehdä itsemurhaa
ja sä luulet et mä välitän
mutta kultapieni
mä tulin kysyyn sun kuulumisias vaan
koska oli tylsää

tiedän et oon hirvee
mut mä en muista
miten kuuluu reagoida

Joku sanoi joskus, että mäkin opin lukemaan kunhan löydän mielenkiintoisen kirjan. Väitin vastaan ja puhuin elokuvien puolesta, mähän vihasin lukee ja en pitänyt mahdollisuutena, että olis kirja joka miellyttäis mua täysin. Oli sittenkin; Veronica päättää kuolla. Miten pystyykään samaistumaan moniin kohtiin niin hyvin ja nauttimaan just sellaisesta tekstistä. Oon ihan fiiliksissä, kun sain sen loppuun äsken.

Mä en voi olla ajattelematta, että koulu alkaa kohta ja pitäis jaksaa. Viimenen vuos peruskoulussa ja pitäis panostaa, mut mun suunnitelmat on aivan jossain muualla. Mä en tuu selviämään edes syksystä, koska jopa nyt aamusin herääminen ja päivän meneminen läpi on raskasta varsinkin jos vähänkin pitäis jotain tehdä. Se terapeutti puhu muutama kerta sitten, että jos käy koulu vaikeeks, lääkitys ois ehkä kohdallaan mutta mä en jaksa uskoo että ne vaikuttais mihinkään. Kuus tuntia lähes joka päivä koulussa. Pitäis esittää pirteää, ja sosiaalista, vaikka mä tiedän oikeastaan varmaks etten tuu jaksaan läheskään jokaista päivää ainakaan kokonaan. Ei tuu mitään

Mä en jaksa lukea, en mä jaksaisi kirjoittaa, mutta pakko saada jotain johonkin. En ois jaksanut kattoo leffaa, mut mä pakotin itteni pysyyn siinä porukoitten vieressä loppuun asti. Itkettää, mutten jaksa. En jaksa muodostaa järkevää tekstiä. Anteeks. Meen nukkumaan...

Minä kannan meidät yli pimeän

Halla ja Etelätuuli niin kumpikin luuli

Ja kun taivaan rantaan myrsky kohoaa

minulle se aina meitä tarkoittaa

rakkautta joka laske ei luokseen asumaan

jonka kiivaus yhä hakee vertaistaan

Antti Railio - Halla ja Etelätuuli

Mä en osaa enää puhua. Aina kun pitäisi sanoo jotain tärkeetä, mun suu vaikenee ja kaikki luulee ettei mua kiinnosta. Kumpa ne ymmärtäisi, että mä kuuntelen senkin edestä. Haluan kuunnella, koska en osaa puhua. Mulla on asiaa, mutta se saa odottaa. Mä kirjoitan mieluummin, vaikken osaa sitäkään. Ja huomenna pitäisi jaksaa puhua ja kuunnella ja olla. Aamulla pitäisi mennä psykologille ja mä tiedän ettei siitä tuu ainakaan mitään jonkun sijaisen kanssa. Sitten lupasin nähdä kaveria ja sieltä suoraan illalla teoriatunnille. Enkä saa edes nukkua. 

Ja joo, kyl mä muistan, pyysin sua sillon puuttumaan asiaan, jos alan meneen lihavan puolelle ja jotain pitäis tehdä. Mä muistan sen tosi hyvin ja nyt on siis sun mielestäs aika tehdä asialle jotain? 

Mä haluan lukea runoja ja kirjoja kahdesta; kuolemasta ja hulluudesta. Ehkä vähän rakkaudestakin täynnä tuskaa ja kipua. Sellaisia järjettömiä tekstejä, joiden aikana kadottaa itsensä hetkeksi. Mä haluan hukuttautua muutamaan kirjaan ja pulloon valkoviiniä ja heittäytyä ulos tästä todellisuudesta.  

mä olen väärä numero

väärä viesti väärälle henkilölle

mutta se ei haittaa

koska mä tiedän

mä en riitä kenellekään

ja se on ihan okei

Ehkä parin päivän päästä kaikki helpottaa, edes hetkeksi. Pääsee pois näiden neljän seinän sisältä ja hetkeksi karkuun todellisuudelta. Mä en tarvitse apua, mutta mä en jaksa kuunnella muiden huolia ja murheita ja puheita viiltelystä tai itsemurhasta, kun ketään ei kiinnosta mun asiat. Tai ei tässä olis mitään muuten, muttakun mä en jaksa. Raskasta huolehtia muista, kun itsestäkään ei pysty.

Mua ahdistaa, sillä mä ymmärsin, että ne tietää. Porukat todellakin tietää. Mun jalat ei oo puhtaat, ne tietää että mulla on paha olla. Ja katsoessaan mua, se on varmaan ainut asia mitä ne muistaa. Arvet jaloissa, heikko kakara kun ei muuten pärjää. Ne tekee mun eteen niin paljon ja mä oon vaan kiittämätön paska. Ne ois ansainnut niin paljon paremman tyttären, ei tällästä pettymystä. Mun kaverit ansaitsis paljon enemmän. Mun veli ansaitsis siskon jota ei tarvis pelätä joka kerta kun se suuttuu, joka uhrais aikaa sille enemmän ja pelais erän fifaa kun se pyytää. Sellasen systerin, joka ei vaan kiroo ja josta ei tarvis ajatella et koskakohan se lyö taas eikä aina tarvis olla varpaillaan. Anteeks, mä oon vaan niin huono. Mä aiheutan vaan huolta, vaikka se ei ole tarkoitus. Mä oon niin itsekäs! Mä oon vaan niin sekaisin enkä mä osaa hallita itseäni. Mä haluan vaan pois jotta te voisitte olla onnellisia. Mä en halua enää satuttaa ketään.....paitsi itseäni

mä istun yksin

yritän luoda ajatuksen

joka kestäisi edes hetken

niin kauan että se olisi valmis

mutta mikään ei ole

Sä olit pohjattoman yksinäinen

Jos ei anna anteeks niin ei saa

Magneettina vedit puolees kaiken

Mut ei sua saanut kukaan koskettaa

Sä sanoit mulle nyt me lähdetään

Silmät kii katsotaan

Pystyykö tuuleen nojaamaan

Silmät kii

Ei ne enää saa sua satuttaa

Sä sanoit tää on sekopäitten retki

Mä saatan suhun ehkä rakastua

Mut kuilun reunalla on lyhyt hetki

Niin en mä tarvi

En mä tarvii sua

Haloo Helsinki - silmät kii

Ei mitään järkeä, yhtään missään. Mä haluaisin soittaa, mut mitä mä sanoisin? "sori, ei ollut tarkoitus" En ymmärrä miks oon tällänen ja ajattelen näin kaiken. Enkä mä edes tällä hetkellä ole surullinen, en ilonen, en tyytyväinen mutten tyytymätönkään, eikä mua ahdista koska en ajattele mitään. Tavallaan tyhjä olo, mutta silti niin kaukana siitä. Ehkä oon vaan niin sekavissa tiloissa, etten ymmärrä itekään, mutta miks olisin? Mikä mun selitys on, onko mulla edes sellasta?

Joka tapauksessa mä voisin kirjoittaa tähän rakastavani kaikkea, tai vihaavani jokaista hetkee niin paljon että tapan itteni nyt just heti, mutta en mä tarkoittaisi niistä mitään. Tai emmätiedä vaikka tarkottaisinkin. Ihan sama. Meen nukkuun ehkä, huomenna pitää jaksaa.

"Mä tunnen sut sen verran hyvin ja mä tiedän, että sä saatat sanoo joskus sellasta mitä ei välttämättä pitäis, joten sano ihmeessä se mitä sun piti."

Päivä päivältä

aina vaan rankemmin

mä ymmärrän

ettei mun paikka ole

kotona selvänä

eikä mun paikka

taida olla sun luona

vaikka mä pystyn hengittämään

vain silloin

siellä ei riitä ilma tarpeeksi pitkään, tiedän sen

onneksi mä osaan pidättää hengitystäni

ehkä puoli minuuttia

puolet täydestä

se mä sulle taidan olla

vaikka sä juuri uskouduit mulle

vain mulle

enkä mä kuulu

hänen luokseen

en aio hypätä yksin

mutta häntä en saa mukaani

ja ne kaikki muut

onko heissä toivoakaan

vai olenko vain minä

se toivoittomin

kelvottomin

huonoin

vituttaa

Pitäis päästä apteekkiin ja ostaa niitä grammasii särkylääkkeitä kun muut ei enää auta ja jos auttaa niitä pitää olla paljon. Vituttaa tää päänsärky ja se ettei niitä saa kuin viidentoista pillerin pakkauksissa. Vituttaa sen paketin hinta ja ettei mulla todellakaan ole rahaa. Tai on, mutta sen kulutus oli päätetty jo ennen kun mä ne rahat sain. 80 kuukausirahaa ja mummun antama 50. Mopokorttiin se viisikymppiä, passikuviin kolmekymppiä ja kypäräkin pitäis maksaa loppuun. Junalippuihinkin pitäis jäädä rahaa ja mun pitää saada jotain jolla peittää arvet. Vähän ylimääräistäkin ois kiva olla. Vituttaa kun menin juomaan mun rahat. Ainiin ja tupakka...no, siihen löytyy aina jotain hiluja jostain.