istun paikoillani, eikä
mikään ole oikein
et edes sinä
ja kaikista vähiten minä
et pysty pysäyttämään
näitä kaatuvia seiniä
enkä minä osaa auttaa
itse itseäni
Jos mä en olisi koskaan luvannut kenellekään mitään, ei mulla olisi mitään rikottavaa. Vaikka mun tapauksessa ei olis ollenkaan uus juttu että rikon lupauksia. Mä oon valehtelija. Mä pystyn valehtelemaan kirkkain silmin, eikä se tee edes tiukkaa, ehkä mä en osaa rakastaa sillä tavalla miten pitäisi. Lupaan asioita vaikka jo luvatessani tiedän, etten mä tarkoita sitä. Salaa toteutan itseäni ja nauran muille, kuinka hyvä uskoisia he ovat. Silti mä vaadin muilta sitä. Pitää olla rehellinen, pitää lupaukset, tarkoittaa mitä sanoo. Eikä mua enää pelota uhkaukset lähtemisestä, ei ne ole toteutuneet vielä tähänkään mennessä ja jos joku on lähteäkseen, niin lähtekööt. Ehkä se on mulle aivan sama. Ei mua tarvitse katsella.
ne ihmiset jotka näkevät
maailman ruusunpunaisten
silmälasien läpi
jotka poimivat kukat
sinä et ole yksi heistä
sinä välität tavalla
jota minä haluan
joka on oikein minulle
jota ilman en osaa enää
hengittää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti