Käperryn sinun kainaloon
Haen varjostasi suojaa
Itken itkuni rintaasi vasten
Tunnen ettet huomaa
En saa selkoa tuulistasi
Sinä puhallat toiseen suuntaan
Mokoma - Punamultaa
Lomalle viikon päästä. Neljä päivää ja ehkä silloin voin luovuttaa ja antaa viimein periksi itselleni ja lupauksille joita ne sinisilmäiset hölmöt uskoivat. Mä odotan, että pääsen sitten takaisin kotiin, mutta pelkään. Luovutanko mä täysin? Huudan ihan sama ja annan mennä ilman rajoja? Mikä mua estää, kuka vetää viivat joiden sisällä pysyn? Ei kukaan, mun pitäisi tehdä se itse - ja se on pelottavinta, koska mulla ei ole aikomustakaan siihen.
Ennen sitä, mun pitää piilottaa vanhat arvet heiltä, joiden ei kuulu niitä nähdä. Ja se tulee jo olemaan oma haasteensa.
Tähän vereni lasketaan
Pisara kerrallaan uhrataan
Kauneinkin kukka vielä kuihtuu
Suurinkin runko halkeaa
Ei kasva vilja, sato kuivuu
Se on punamultaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti